Luokanopettajailta torstaina 5.9.2019

EKOAYn luokanopettajailta Dipolissa torstaina 5.9.2019 klo 16.30-20.30

Linkki illan kyselyyn

Ilta on varattu vain luokanopettajia koskevalle keskustelulle ja kokoavana teemana illassa tulee olemaan OAJ:n ja EKOAYn tämän vuoden painopistealue työhyvinvointi. Illan aikana keskitytään mm. lähikoulupilottiin, josta on mahdollisuus tulla kysymään ja jakamaan ajatuksia. Aiheesta on tulossa alustamaan mm. tuen portaiden haasteiden asiantuntija OAJ:n Päivi Lyhykäinen ja Sukosta kysymyksiin on vastaamassa aluepäällikkö Kari Kotiniemi. Lisäksi paikalla on luottamusmiehet vastaamassa ajankohtaisiin kysymyksiinne ja OAJ valtuutettuja keräämässä ajatuksianne valtuuston asioihin. Perinteiseen tapaan tarjolla on myös hyvää ruokaa.

EKOAY on järjestänyt syksystä 2015 eri opettajaryhmille vuorollaan omia iltoja, joissa on mahdollisuus pureutua tarkemmin eri opettajaryhmien asioihin. Edellinen luokanopettajailta pidettiin vuonna 2016.