Koulutus- ja vaikuttamisseminaari 5.-6.10.2024

EKOAY kokoontui risteilyn sijaan tänä vuonna Haikkoon yhteysopettajien ja kutsuvieraiden kanssa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista, mm. tuen uudistuksesta, kuntavaaleista ja oppimistuloksista. Lauantaina kuulimme Nina Lahtisen, OAJ:n koulutuspolitiikan johtajan ja Marika Räfin, Espoon kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtajan puheenvuorot ja kaikki kutsuvieraat pääsivät esittäytymään. Paikalla olivat Mia Laiho, Inka Hopsu, Pia Kauma, Harri Rinta-aho, Juha Nurmi, Markku Sistonen, Ira Hietanen-Tanskanen, Tony Hagerlund, Martti Hellström, Eero Kling, Noora Koponen, Jenni Koski, Satu Mollgren, Saana Nuutinen, Kaisa Alaviiri, Miia Loisa-Turunen.

Kaunis syksyinen lauantai jatkui deiteillä, joissa keskusteltiin opettajien ja kutsuvieraiden aiemmin tärkeäksi nimeämistä aiheista. Tällä kertaa aiheiksi nousivat mm. Luokan/luokkatilanteiden vaaranpaikat, uudet pienryhmämuodot, koulua käymättömät oppilaat, työn rajaamisen kipupisteet, uudet toteutusideat koulun ja opiskeluhuollon/lastensuojelun välillä, valmistavan opetuksen kehittäminen, YS-aikamalli, tulevat laitehankinnat ja erityisopetuksen tarpeet.

Koulutus- ja vaikuttamisseminaarin sunnuntain ohjelmassa oli kutsuvieraiden erillisohjelma, jossa keskusteltiin Espoon ja Kauniaisten taloudellisesta panostuksesta opetukseen, opettajien veto- ja pitovoimasta, hallituksen lisätunneista opetukseen ja oppimisen tuen resursseista tulevan uudistuksen myötä.

Samanaikaisesti opettajat kokoontuivat alakoulun, yläkoulun ja erityisopettajien luottamusmiesten kanssa keskustelemaan ajankohtaista asioista, mm. palkasta.

Suuri kiitos kaikille mukanaolosta ja vaikuttamisesta!